Hinta 24,90 €
King Carthur Endurance Blue #52 on vuosia kestäneen tuotekehityksen huipentuma. Vahaa suunniteltaessa – yhdessä asiakkaiden ja valmistajan kanssa – lähtökohtana oli saavuttaa markkinoiden parhaimmistoon kuuluva kesto eli suojaus samalla äärimmäisen helppo työstettävyys säilyttäen. Vahaan haluttiin myös reilusti auton ulkonäköä kohentavaa kiiltoa tinkimättä kestosta ja työstettävyydestä. Tässä onnistuttiin lisäämällä vahaan ripaus aitoa Brasilialaista carnaubaa. Tässä vahassa siis suojausominaisuudet on viritetty huippuunsa mutta kiillosta on hieman tingitty. Valmistaja lupaakin vahalle jopa 12 kk keston mikä tekee vahasta yhden parhaista all-rounder vahoista, jota voi käyttää vuoden ympäri niin kesällä- kuin talvella. Soveltuu kaikenvärisille maalipinnoille.
Puhdista maalipinta perusteellisesti ennen auton vahaamista. Ennen vahaamista suositellaan myös rasvanpoistoa, esimerkiksi IPA:lla.
Levitä vahaa puhtaalle maalipinnalle ohut kerros. Anna vahan asettua noin 5-10 minuuttia, suorita poispyyhintä puhtaalla kiillotusliinalla.
Vältä vahaamista auringonpaisteessa sekä kosteissa olosuhteissa.
Noudatamme Suomen Suoramarkkinointiliitto ry:n (SSML) Reilun Pelin Sääntöjä, Sähköisen kaupankäynnin sääntöjä sekä kuluttajakaupasta säädettyjä lakeja.
Tuotteiden tuote- ja hintatiedot näkyvät kotisivuillamme. Hinnat eivät sisällä postikuluja ellei asiasta ole muuta ilmoitettu. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Lopulliseen hintaan lisätään toimituskulut.
Toimitamme tilaukset postiin 1-2 vuorokauden kuluessa tilauksesta.
Toimitusmaksu määräytyy tilauksen hinnan ja pakkauskoon mukaan. Toimitusmaksu ilmoitetaan ennen maksutapahtumaa. Tilaukset toimittaa Itella.
Tilaukset maksetaan ostosten teon yhteydessä Checkout-maksupalvelun kautta. Käytössäsi on seuraavat maksutavat:
Asiakkailla on aina kuluttajasuojalain mukainen 14 päivän palautusoikeus, joka lasketaan tuotteen vastaanottamisesta.
Tilauksen peruuttaminen edellyttää, että tuote palautetaa moitteettomassa kunnossa ja palautuksen mukaan liitetään kopio lähetysluettelosta tai laskusta.
Ilmoitat meille palautuksesta sähköpostilla info [a] kiitopiste.fi tai puhelimitse 08 6139 155. Maksunpalautus tehdään tilauksessa käytetyllä maksutavalla.
Kiiltopiste
Ratakatu 20
84100 Ylivieska
Jos tuote on vaurioitunut kuljetuksessa, tee postikonttorissa heti asiasta vahinkoilmoitus. Ota tämän jälkeen yhteyttä meihin.
Jos tilaamassasi tuotteessa on materiaali- tai valmistusvirhe, vastaamme tuotteen virheistä myös 14 päivän jälkeenkin. Jos havaitset virheen tuotteessa/tilauksessa ota välittömästi yhteyttä asiakaspalveluumme.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen (force majeure) aiheuttamista viivästymisistä eikä tuotteiden virheellisen kunnon tai viivästyneen toimituksen aiheuttamista välillisistä haitoista. Kiiltopiste pidättää oikeuden muuttaa toimitusehtojaan. Tilaajan on ennen tilaustaan tutustuttava kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Ratakatu 20
84100 Ylivieska
info [a] kiitopiste.fi
puh. 08 6139 155